keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Haastavaan aikaan asunnon vuokraaminen

Vuokralainen soitti eilen ja kertoi, että aikoo muuttaa maaliskuun alusta. Hän itse asiassa esitti toiveen, että voisiko vuokrasuhteen päättää jo tammikuun loppuun, jos asuntoon löytyy uusi asukas, joka olisi valmis solmimaan vuokrasuhteen heti helmikuun alusta. Syyskesällä vuokralaisen varmaan saisikin tuolla aikataululla, mutta nyt se ei taida onnistua. Tuli huomattua, että ainakaan täälläpäin tammi-helmikuu ei ole mitään asunnonvuokrauksen kulta-aikaa. Laitoin asunnonvuokrausilmoituksen Tori.fi-palveluun eikä parissa päivässä ole tullut kuin kaksi tiedustelua. Näistä kumpikaan ei nyt tärpännyt, toiselle kyselijälle asunto olikin vääränlainen ja toisesta ei ole kuulunut mitään laittamani vastausviestin jälkeen. Syyskesällä vastaavaan aikaan puhelin olisi soinut jo ainakin kymmenen kertaa.

Alunperin ajatukseni oli korottaa vuokraa hieman vuokralaisen vaihtuessa, mutta se taitaa jäädä nyt tekemättä. Kun kysyntää on vähän, niin on mielestäni järkevämpää joustaa hinnassa kuin ottaa riskiä tyhjistä kuukausista. Tässä tapauksessa se tarkoittaa vuokran pitämistä sillä tasolla, millä se on ollut jo noin puolitoista vuotta. Yleensäkin pyrin välttämään överivuokria, vaikka sellaisia näkee etenkin syksyllä, kun paikkakunnalle saapuvat opiskelijat etsivät epätoivoisesti asuntoa. Kohtuulliselle (mutta ei liian alhaiselle) tasolle säädetty vuokra lisäksi edesauttaa pidempien vuokrasuhteiden saamista. Lisäksi monet arvostavat sitä, että asunnoissani on astianpesukoneet ja pyykinpesukoneet valmiina. Omalla kohdallani tyypillinen vuokralainen on asunut parisen vuotta.

Olen nyt ruvennut lukemaan halutaan vuokrata-ilmoituksia, joita tuntuu olevan äkkikatsomalta aika paljon. Lopulta kuitenkin niistäkään ei löytynyt kuin pari kolme potentiaaliselta tuntuvaa. Suurimmalla osalla tuntui olevan lemmikkieläimiä, joita en asuntooni haluaisi (tässä voisi olla toisaalta jonkinlainen markkinarako jollekulle). Osalle puolestaan asunto ei ole muuten sopiva (talotyyppi, sijainti, asunnon koko). Monessa ilmoituksessa oli huomattavan alhainen vuokratoive. Päädyin tarjoamaan asuntoa parille henkilölle, joista toinen vastasikin kohteliaasti ja kertoi, että sijainti ei ole hänelle sopiva.

Nyt siis jatketaan asuntoilmoitusten kytistelyä ja harkitaan oman ilmoituksen nostamista (maksua vastaan) ilmoitusten kärkeen.

torstai 8. tammikuuta 2015

Vierailu rakennustyömaalla

Kävin vierailemassa rakennustyömaalla tänään noin kaksi kuukautta ennen asunnon valmistumista. Työt ovat jo varsin pitkällä ja parhaillaan oli menossa keittiökalusteiden asennus. Kaikki näytti keittiön suhteen muuten hyvältä, paitsi jääkaapin integrointi oli unohtunut. Tuossa kuvassa on siis paikka tavalliselle jääkaapille. Myös jääkaapin viereinen peitelevy oli väärää materiaalia: levyn piti olla ovien väristä maalattua mdf-levyä, mutta siinä olikin tavallinen melamiinilevy. Virhe luvattiin korjata. Tässä huomaa sen, että on ihan hyvä käydä välillä katsomassa, miten rakennustyöt etenee. Tässä tapauksessa keittiökalusteet toimittanut firma olisi huomannut ongelman kyllä viimeistään siinä vaiheessa, kun kodinkonetoimitus olisi tullut.

Ovien väriksi valittu maalattu malliston puhtain valkoinen näytti livenä mukavan raikkaalta. Yläkaappien päälle ja alle tulee valaistus led-nauhalla.



 Kylpyhuoneen puolella oli seinät jo laatoitettu. Tässä vaiheessa näyttää ihan hyvältä. Huonekorkeutta olisin toivonut kylpyhuoneeseen noin 10cm enemmän, mutta talotekniikka vaatii kuulemma niin paljon tilaa, että korkeus on mitä on (alle 230cm varmaan). Saunan ovihan tulee olemaan karmiton ja nyt pitäisi päättää laittaako tuohon oviaukkoon valkoiset vai kromiset reunalistat. Mielipiteitä? Lisäksi pitäisi päättää, millä tavalla spottivalot (kaiketi 4kpl) tuohon viritellään.

Tässä tehosteseinä lähempää, tehostelaatta on 1/3 tiililadonnalla. Valkoiset laatat ovat kiiltäviä ja varsin teräväreunaisia vailla pyöristyksiä.


Makuuhuoneessa on jo komerot paikoillaan.



Ensi viikolla alkaa kuulemma parketin asennus ja saunan paneeleiden asennus. Saunaan tulee kaiuttimet ja nyt mietinnässä on, miten saunan puolelle saisi äänenvoimakkuuden säädön passiivisesti. Erilaisia ratkaisuja passiiviseen tasonsäätöön on, esim. tämä mutta kosteudenkesto voi muodostua ongelmaksi. Sähkömies lupaili selvitellä asiaa. Systeemihän toimisi siten, että olohuoneen puolella olisi vahvistin (kotiteatteri), josta lähtee joko b-kaiutinliitännästä tai B Zone-liitännästä kaiutinsignaali saunan puolelle.